Kauheasti kahmien


Viipyvä suvi

Panisinko paremmaksi
ahnestisi ahkerasti
tavaroita tavoitennen
rikkautta rakastaen.

Kasaloita kasvavia
hyllylöitä hytkyviä
koreutta komeasti
hopeata hohtavasti.

Ompahan oltavata
kaitsemista kaikkialla
saalistettua saleissa
kahmaloissa kalleuksia.

Mikäpähän mielessänsä
kaihertaapi kallossansa
itkeskelee itseksensä
päivittelee päiviänsä.

Tuhmastiko tuumaeli
vaillinnaisesti valitsi
tavoitteli tavaroita
tärveli tärkeimpänsä.

Olisipa olijoita
tuttavia turinoilla
ystäviä ympärillä
rallatella rattoisasti.

Pistäisivät pitoloita
iloitsisivat isosti
tanssisivat tanhuvilla
yhteisesti ystävinä.

Olisiko ohjeheksi
tarvittavaksi tarina
hupakoille huitukoille
juppiloille joutaville.

8.3.2000

Olavi Tervonen

Viipyvän suven
pysähtynyt sydänyö,
Tuvan ikkuna
kuin taulu
- mestarin maalaus.
Ohentunut vastaranta
loitonnut kaukaisuuteen.
Himmeänhopeinen valoisuus
maisemassa.
Männyt rannan luona
seisovat lumoutuneina
taikavalon hohteessa.

Etäällä arka liikahdus
- harrasta odotusta -
harsokudelman lähenevää
haurasta aaltoilua.

Haaveden meri
muuttelee antejaan
availee verkalleen
salaisia aarteitaan.


Se elää!

Alkaa keijun hiljainen tanssi.
Kaukaisuudesta kuuluu
hentoa musiikkia.
Jousien ja harpun
vienot soinnut
hivelevät aisteja
- Massenetin Mediataito -
Taulun ja sävelen
parastiisin lumoa,
Hyväilevä rauha
kaikkeuden yllä.

Aistit maalaavat
kuvan sieluun
ikuisuutta varten.
Häipyvä hetki
aslojärven taikaa
tallentui muistojen kudelmaan.

Rannan tunnelmaa

Hiivin sisälle paikkaan,
Istuudun harmaalle rungolle.
Liu 'n uteliaana tilanteeseen,
Onnistuin - olen tunnelmassa.

Männyntuoksuinen kesälämpö
on saavuttanut auringon.
Rannan vanhat kivet
kuiskuttelevat laiskasti vedelle.

Ikuisuuden raukeaa hartautta.
Kuulostelen hiljaisuuden ääniä,
Sieluni kuulee,
Korvani vasta harjoittelevat.

Aamun tuuli on mennyt levolle.
Puut odottavat,
Muurahainen juoksee varoen,
ei halua häiritä muita.

Huomaan sinisen kukan lähelläni.
Kyllä, se on hyväksynyt minut.
Tulen uteliaammaksi,
Katselen lisää ympärilleni.

Kaksi nuorta koivua
vilkuilevat kainostellen,
Kahervat haluavat huomioni,
ovat ylpeitäuusista puvuistaan.

Kataja on neutraali,
ei ota kantaa.
Männyt ovat lämpimän ystävällisiä,
Ovat iloisia tulostani.

Haltiattaret hymyilevät minulle.
Olen onnellinen,
Olen omieni luona.
Olen löytänyt ne ja - itseni.

12.10.1999.


Syystunnelmia

Maisemaan hiipii harmaa syys,
sumuisten päivien hämäryys.
Pellolla tuoksuukynnöksen multa,
pientareen peittää lehtien kulta.
Tuulella jonnekkin huikea kiire.
Liekö se kesän muistoje viive -
vai talvenko hakuun viimallatie?
Tai muuko tarkoitus kaikella lie?

Kesä kasvatti elävää viljaa.
Syksy talteen sen korjaa hiljaa.
Oksilta puiden on vehreys poissa.
Uuden alku on silmuissa noissa.
Talvelta suojaan käy elämän lanka,
lunta vain oottaa oksien hanka.
Luonnossa jatkuu aikojen kaari,
pihalla kevättä vartoo vaari.

Olavi Tervonen